Vasemman rintani kyljessä, alla ja keskellä tuntuu kipeä kohta. Se kohta säteilee kirvelynä eri suuntiin ja jopa kainaloon. Kävin tänään rintasyöpäseulonnassa mammografian ja ultraäänen muodossa.
Olen miettinyt sitä mahdollisuutta, että minulla on rintasyöpä. Olen miettinyt sitä mahdollisuutta, että käyn hoidoissa. Että ajan pääni kaljuksi, että rintani poistetaan. Että kuolen.
Olen miettinyt sitä mahdollisuutta, että minulla ei ole rintasyöpää. Että kipu johtuu jostain muusta. Että kipu lisääntyy edelleen enkä saa tietää mikä se on. Että se on jotain muuta. Että minussa ei ole mitään vikaa.
Ehkä kipu onkin vain menopaussioireilua. Kolmekymppisenä?
Olen niin pitkään ajatellut, että elämäni on pitkä ja raskas enkä sitä jaksa kantaa, että kuolen nelikymppisenä syöpään. Nyt toisaalta se näyttää todennäköisemmältä kuin koskaan ja lapsuudesta kumpuava uskoni laitetaan koetukselle.
Toisin kuin ennen, en ole valmis kuolemaan. En ole valmis, vaikka toisaalta ajatus houkuttelee. Että se jatkuva jaksaminen ja raskaiden askelten otto lakkaisi. Että saisi vain istahtaa paikalleen ja jäädä siihen.
Jos rinta pitää poistaa, poistan sen surematta. Jos pää pitää ajaa, ajan sen surematta. Jos elämä täytyy uudistaa, uudistan sen sillä en ole kulkenut matkaani vain luovuttaakseni nyt.
Jos kuolen, kuolen surematta sillä olen kaiken tähän asti tehnyt kulkeakseni eteenpäin. Olen tehnyt asioita vaikeudesta huolimatta, seissyt tuulessakin pää pystyssä ja uskaltanut enemmän kuin olisin voinut uskoa.
Jos kuolen, toivon että muut ymmärtävät tämän ja iloitsevat kanssani eletyn elämän sisällöstä.
Kiellän teitä elämästä menneissä ja tulevissa, menneet on menneet ja tulevan määrittää tämä hetki. Tämä hetki on se, jossa elämä tapahtuu ja jos sitä ei ole, ei ole myöskään huomista.
Ota askel nyt.
P.S.
Tulosten perusteella minulla ei ole rintasyöpää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti