Askartelijan loputon tuska tilasta

Askartelijalla on oltava paperia, kaikkia värejä, kokoja, paksuuksia, tekstuureja. On oltava nauhoja, nappeja, juttuja ja koristeita, peilejä, magneetteja, rautalankaa, taivuttimia, leikkureita, työkaluja, siveltimiä, kyniä, ... Tässä jokunen niistä kaikista asioista, joita löytyy ihan keneltä tahansa, joka haluaa tehdä jotakin.

Sitten päästään siihen tavarakaaokseen, mitä askartelijan kaappi tulee sisältämään. Napit ja nupit ja kiekurat ja kuhmurat on samassa astiassa joka on täynnä pieniä astioita joissa on tavaroita. On koreja ja laatikoita ja juttuja ja lokeroita, mutta ei mitään joka oikeasti näyttäisi kivalta ja toimisi kun puhutaan itse tekijän tarpeista.

Miksi tässä maassa ei myydä lokerikkoja askartelijoille!

Miksi tässä maassa löytyy vain mekaanikkoja, rakentajia ja kirjanpitäjiä?

MISSÄ ovat paperisäilytyslokerot puhtaasti harrastuskäyttöä ajatellen, pikkulokerikot joita voi istuttaa kirjahyllyihin ja myydä eri koossa eri hyllyihin, missä on edes ammatilliseen käyttöön toimittavien verkkokaupat?

Haluaisin jotain tällaista:

Kuitenkin todellisuus on että mitään Scrapboxin tuotteita ei Eurooppaan tuoda ellei ole ökyrikas tai mielentilatutkimuksen tarpeessa. En myöskään tarvitse ihan mitä tahansa koska minulla on jo hyllykkö, jota en vain vielä ole pystynyt hyödyntämään.

Minun todellisuuteni on hieman.. Hajanaisempi.

Olen tehnyt parhaani mitä materiaalien jaotteluun tulee ja olen kantanut kaappikaupalla muovilaatikoita kotiin, silti mikään ei tunnu oikein tepsivän. Loppujen lopuksi välineet ovat siellä täällä ja tuolla ja sillä tavalla ja tällä tavalla eikä mistään oikein saa otetta.

Olenkin taas tänään viettänyt yhden kokonaisen päivän netissä etsimässä lokerikkoja, joita voisin edes kaukaisesti hyödyntää tässä tehtävässä.

Vaan ei. 

Päätin että nyt riitti. Minä sitten askartelen sellaisen kraftauslaatikoston itselleni ja teen siitä vielä jonkin blogisarjan, että netissä on edes hiukan sellaisia lokerikkoja joita askartelijat kaipaa. 

Schrödingerin rintasyöpä

Vasemman rintani kyljessä, alla ja keskellä tuntuu kipeä kohta. Se kohta säteilee kirvelynä eri suuntiin ja jopa kainaloon. Kävin tänään rintasyöpäseulonnassa mammografian ja ultraäänen muodossa.

Olen miettinyt sitä mahdollisuutta, että minulla on rintasyöpä. Olen miettinyt sitä mahdollisuutta, että käyn hoidoissa. Että ajan pääni kaljuksi, että rintani poistetaan. Että kuolen.

Olen miettinyt sitä mahdollisuutta, että minulla ei ole rintasyöpää. Että kipu johtuu jostain muusta. Että kipu lisääntyy edelleen enkä saa tietää mikä se on. Että se on jotain muuta. Että minussa ei ole mitään vikaa.

Ehkä kipu onkin vain menopaussioireilua. Kolmekymppisenä?

Olen niin pitkään ajatellut, että elämäni on pitkä ja raskas enkä sitä jaksa kantaa, että kuolen nelikymppisenä syöpään. Nyt toisaalta se näyttää todennäköisemmältä kuin koskaan ja lapsuudesta kumpuava uskoni laitetaan koetukselle.

Toisin kuin ennen, en ole valmis kuolemaan. En ole valmis, vaikka toisaalta ajatus houkuttelee. Että se jatkuva jaksaminen ja raskaiden askelten otto lakkaisi. Että saisi vain istahtaa paikalleen ja jäädä siihen.

Jos rinta pitää poistaa, poistan sen surematta. Jos pää pitää ajaa, ajan sen surematta. Jos elämä täytyy uudistaa, uudistan sen sillä en ole kulkenut matkaani vain luovuttaakseni nyt.

Jos kuolen, kuolen surematta sillä olen kaiken tähän asti tehnyt kulkeakseni eteenpäin. Olen tehnyt asioita vaikeudesta huolimatta, seissyt tuulessakin pää pystyssä ja uskaltanut enemmän kuin olisin voinut uskoa.

Jos kuolen, toivon että muut ymmärtävät tämän ja iloitsevat kanssani eletyn elämän sisällöstä.

Kiellän teitä elämästä menneissä ja tulevissa, menneet on menneet ja tulevan määrittää tämä hetki. Tämä hetki on se, jossa elämä tapahtuu ja jos sitä ei ole, ei ole myöskään huomista.

Ota askel nyt.


P.S.
Tulosten perusteella minulla ei ole rintasyöpää.